Kuten arvata saattaa, rantafutiksen juuret ulottuvat Brasiliaan, missä Copacabanan hiekkarannoilla jalkapalloa on pelattu jo pitkän aikaa. Siitä milloin jalkapallo siirtyi kentiltä hiekkarannoille, vai siirtyikö rantafutis beachiltä nurmelle, ei ole varmaa tietoa. Kuitenkin aurinkoiset rannat, ja jalkapallo ovat aina olleet suuri osa brasilialaista kulttuuria. Ei siis varmaankaan ole sattumaa, että beachfutiksen kotimaa on juuri tämä aurinkoisista hiekkarannoista tunnettu Etelä-Amerikan valtio. Alun alkujaan lajissa ei ollut virallisia sääntöjä, ja se oli ennemminkin ajanviettotapa ystävien kesken. Asiat kuitenkin muuttuivat vuonna 1992, kun Beach Soccer Worldwide (BSW) -järjestö perustettiin.

BSW päätti kehittää rantajalkapallosta virallisen lajin, mikä tarkoitti myös selvien sääntöjen luomista. Pelin ohjeisto saatiin kokoon jo samana vuonna BSW:n perustamisen kanssa, ja niin ensimmäinen rantafutisturnaus järjestettiin Los Angelesin hiekkarannalla. Tapahtuman yhtenä tärkeimpänä tavoitteena oli kokeilla pelin säännöstöä, ja sen toimivuutta käytännössä. Jo vuotta myöhemmin ensimmäinen Pro Beach Soccer -turnaus järjestettiin, tällä kertaa Yhdysvaltojen itärannikolla Miami Beachillä. Tapahtuman suosio yllätti, jonka seurauksena sen konsepti kopioitiin Rio de Janeiron hiekkarannoille jo vuonna 1994. Tästä alkoi lajin hurja leviäminen ympäri maailmaa.

Beachfutis, FIFA & tulevaisuuden tavoitteet

Rantafutiksesta tuli virallinen laji vasta vuonna 2001, vaikka sitä oli pelattu jo vuosia, ja virallisia turnauksia oli järjestetty ympäri maailmaa. 2000-luvun alku oli suurien muutosten aikaa rantajalkapallolle, kun vuonna 2005 lajista tuli osa FIFA-organisaatiota. Samalla suuret firmat, kuten Coca Cola ja McDonald’s, huomasivat lajin suosion ja ryhtyivät sen sponsoreiksi. Lisäksi FIFA Beach Soccer -organisaatio perusti rantajalkapallon maailmanmestaruusturnauksen, josta tuli lajin suurin vuosittainen tapahtuma. Samalla FIFA antoi vastuun ja vapauden alkuperäiselle BSW-järjestölle organisoida muut lajin turnaukset, ja asettui itse näissä tehtävissä pelkästään tukijoukkoihin.

Jo vuosien ajan BSW ja FIFA ovat onnistuneesti lähestyneet Olympiakomiteaa, joka on hyväksynyt rantajalkapallon osaksi organisaation alaisuudessa toimivia tapahtumia. Vuodesta 2008 saakka laji on ollut mukana Asian Beach Games -tapahtumassa. Vuonna 2009 laji hyväksyttiin osaksi South American Beach Games -turnausta ja viimeisimpänä suurena saavutuksena lajista tuli osa European Games -kokonaisuutta. Kuitenkin pitää todeta, ettei rantafutis ole vielä saavuttanut jokaisen lajin korkeinta tavoitetta, eli pääsyä olympialaisiin. Suuresta kampanjoinnista huolimatta, lajia ei nimittäin sisällytetty vuoden 2016 Rion kesäolympialaisiin. Tokion 2020 kesäolympialaiset ovatkin kampanjoinnin seuraava tavoite.

Hurjan suosion saavuttanut laji

Vaikka rantajalkapallo on lajina vielä varsin uusi, on sen suosio kasvanut maailmanlaajuisesti vuosien saatossa. Nykyisin lajin pelaajia löytyy kaikista ikäluokista; ja virallisia tapahtumia järjestetään niin miehille, naisille kuin lapsillekin ympäri maailmaa. Tähän päivään saakka, lajin suuria turnauksia on järjestetty yli 200, yhteensä 50 eri maassa. Rantapallo on tavoittanut jopa 250 miljoonaa kotitaloutta, 180 eri maasta. Sen suosio on siis todellakin yllättänyt. Aurinkoisten hiekkarantojen puutteesta huolimatta, jopa me suomalaiset olemme ottaneet rantafutiksen osaksi kesäisiä urheilutapahtumia. Tämä varmasti jo kielii lajin maailmanlaajuisesta suosiosta.

Mikä tekee rantafutiksesta sitten niin suositun ja kiehtovan? Onko syynä juuri rannan ja pallon yhdistelmä, joka vetoaa yhä kasvavaan joukkoon? Tulevaisuutta on vaikea ennakoida, mutta jos lajin suosio jatkuu samalla tasolla, tulemme varmasti näkemään entistäkin suurempia rantajalkapallo-tapahtumia tulevina vuosina. Ehkä 2020 laji nähdään myös Tokion kesäolympialaisissa: ainakin kampanjointi tätä kohden on kovaa.

Lajilla on joka tapauksessa kaikki mahdollisuudet saavuttaa entistäkin suurempi suosio, ja nousta yhdeksi kesän suosituimmista urheilulajeista. Mikä parasta, laji sopii myös täydellisesti kaveriporukan hauskanpitoon – aivan kuten Copacabanan hiekkarannoilla on tapana!